torstai 5. maaliskuuta 2015

Goodbye!











Nyt oon ollut kuukauden Suomessa, kuinka outoa! Tuntuu, että oon ollut paljon kauemmin ja toisaalta tuntuu, etten Jenkeissä ole edes ollut. 

Hullua, pelkäsin aina sitä, että unohdan mun au pair elämän.. Ei kai se oo mahdollista, mutta kyllä sieltä alkaa jäämään yksityiskohtia pois. Se on mun päässäni ehkä kuin uni. 

Olen kuitenki kotiutunut Suomeen ja olen erittäin onnellinen täällä ja tyytyväinen etten extendannut, vaikka sitä pitkään mietinkin! 

Täällä on tapahtunut paljon kaikkea, oon nähnyt paljon kavereita ja sukulaisia tietenki! Juhlimassa ollaan käyty myös paljon. Ja näin mun kummityttöä, joka on kasvanut ihan hirmuisesti!!!! 




Sain myös töitä, sain parin kuukauden sairasloman sijaisuuden nyt alkuun ja olen Lahdessa itäisen alueen päiväkotien varahenkilönä, eli lasten hoitoa jatkan! 

Sain myös kämpän, nii muutan nyt ensimmäistä kertaa ihan omilleni. Oon niin innoissani, että pääsen porukoiden nurkista pois! 

Nauttikaa te kaikki au pair ajastanne, se ei ole loputonta! Ottakaa kaikki irti, se oli ainakin mun elämäni paras vuosi tähän mennessä. Nyt alkaa uusi luku mun elämästä ja nautin nyt kaikesta täällä koti-Suomessa! 

Tän blogin kirjottelu taitaa nyt jäädä, että ehkä sitten joskus, jos lähden vielä pidemmäksi aikaa jonnekin.



- Hanna

torstai 5. helmikuuta 2015

Miami Beach and Key West

Ajatelkaa että julkasin tämän maanantai-iltana Miamista. Ei onnistunut hostellin netin takia, mutta saatte tämän nyt!


Sunnuntai aamuna soi herätyskello aikasin, sillä suuntasimme jälleen kohti lentokenttää! Tällä kertaa lensimme Miamiin. Kaikki meni hyvin, saatiin kaikki laukut ja selvittiin laukkujen kanssa bussilla hostellille.
IMG_4364 
 
Hostelli on ihan ok, meitä on 8 yhteensä tässä huoneessa, ettei tää mitää hauskaa oo, kun nukuttua ei ihan hirveesti saa. Toiset tulee super myöhää ja toiset herää tosi aikasin, toisil on kuuma ja toisil on kylmä ja sit on vielä nää kuorsaavat tapaukset..
Sunnuntaina käytiin vaan syömässä ja hengailtiin hostellilla.
Vaihdettiin huonetta ensimmäisen yön jälkeen, koska haluttiin lukkokaappi meidän arvoesineille.
Maanantaina oli vähän huono sää, satoi vettä. Aamupäivällä ei tehty oikeen mitää, iltapäivällä käytiin kävelemässä rannassa ja sitten syömässä froyot!
IMG_4403 IMG_4368

Illalla syötiin kuppi nuudeleita, sopi meidän budjetille! Mutta nyt alkaa jo pasta tökkii ja pahasti.. En halua mitään pastaa ensimmäisten viikkojen aikana, tai no, jos on hyvää pastaa, niin ehkä sitten!

IMG_4369

Tiistaina oli rantapäivä, maattiin rannalla jotain 5-6 tuntia, enkä edes palanut!! Yleensä palan helposti..
IMG_4377

Illalla syötiin vaan pastaa ja hengailtiin hostellilla. Haha, kuulostaapa tylsältä, mutta ollaan oltu molemmat miamissa aikaisemmin, niin ollaan suurimmaksi osaksi tultu vain rentoutumaan.
Keskiviikkona lähdettiin bussilla kohti outlet mallia. Ei mennyt ihan kuin elokuvissa! Matkaan meni neljä tuntia, kun missattiin yksi juna ja odotettiin sitä tunti.
Sawgrass mills on Yhdysvaltojen suurin outlet, jos oon oikeassa. Niin sinne oli mentävä, vaikka ollaan oltu siellä aikaisemminkin. Minä en löytänyt, mitä halusin ja äiti oli ainut, joka sai sieltä, mitä oli pyytänyt.. No kyllä minä eksyin VS:lle ja jotain sieltä lähti myös mukaan!
Matka takaisin Miami beachille ei sujunut myöskään kuin elokuvissa. Mutta selvittiin ja saatiin koko päivä kulumaan.
IMG_4397

Perille päästyä mentiin syömään pizzaa, oli yllättävän hyvää, vaikka edelleen odotan suomi-pizzaa! Illalla myös varattiin tour Key Westille seuraavalle päivälle.
Torstaina tosiaan lähdettiin Key westiin. Herätys oli kuudelta ja kyllä tökki. Eihän se varmasti ollut mukavaa muillekaan meidän huoneessa nukkuville.
Bussi haki meidät seitsemältä, matkalla pysähdyttiin ostamaan aamiaista ja perillä oltiin joskus 11 ja 12 välillä.
Key westillä on "mantereen" eteläisin kohta, niin sielä piti käydä kuvat ottamassa. Tältä samaiselta paikalta on 90 mailia kuubaan.
DSC_0775 DSC_0771 IMG_4422

Muuten vain käveltiin ympäriinsä ja istuskeltiin. Nyt voin sanoa, että olen käynyt Key Westissä. Onhan se vähän keskellä ei mitään ja eihän siellä paljon mitään ole!
DSC_0763 DSC_0758 DSC_0753 DSC_0749 IMG_4428
IMG_4415

 Käytiin vaihteeksi subissa syömässä, en halua enää pikaruokaa, haluisin mennä kunnon ravintolaan tai tehdä kunnon ruokaa, mutta meidän budjetilla se ei taida onnistua! Kotiinpaluuta odotellessa. 
Ennen kuutta lähdimme taas bussilla kohti Miamia ja perillä oltiin ennen kymmentä. Oli ihan kiva päivä, jotain muuta kuin rannalla makaamista!
Perjantaina oli taas rento rantapäivä. Oli lämpimin päivä tähän mennessä ja maattiin rannalla monta tuntia. Kyllä sitä väriä taisi vähän tulla.
Ennen kuutta käytiin sulkemassa Nathalien pankkitili, omaa en ole voinut vielä sulkea, koska sieltä oli menossa 50 dollaria key westin reissusta.
Kierreltiin jotain kauppoja ja sitten mentiin hostellille syömään vaihteeksi spaghettia ja jotain tomaattikastiketta. Nami nami..
Lauantaina suunnattiin taas rannalle, oli aika kylmä, joten minä en siellä kauan jaksanut makoilla. Lähdin kävellen kiertää vähän, olisin käynyt pankissa, mutta Miami Beachin bank of america ei ole auki lauantaisin.. Menin käymään postitoimistossa ostamassa postimerkkejä ja sitten kävin lounaalla.
Minun lounaan jälkeen tavattiin hostellilla Nathalien kanssa, kävin suihkussa ja muistaakseni ei tehty mitään erityistä, luettiin ja otettiin päiväunet. Ja illalla varmaan vaan syötiin dinner ja mentiin nukkumaan. Hauskaa.. Ensi viikonloppu tulee olemaan vähän tapahtumarikkaampi!!! Olen nimittäin silloin jo kotona!
Sunnuntaina jälleen rannalle, ei ollut taaskaan mikään hyvä ilma, mutta kyllä siellä sinniteltiin. Rannan jälkeen hostellille, perus suihkut ja sängyssä makoilut, kunnes oli aika lähteä katsomaan Super bowlia eli amerikkalaisen jalkapallon loppuottelua. Meidän joukkue oli pelaamassa, mutta he valitettavasti hävisivät täpärästi.. Minun hostit ovat musta tehneet Seahawks fanin, vaikka en tänne tullessani ymmärtänyt amerikkalaisesta jalkapallosta yhtään mitään. Kaverit ei pelkoa, kyllä minä edelleen olen lätkätyttöjä!
IMG_4436 IMG_4439 IMG_4444

Maanantaina oli kuuma päivä, aamulla olin lähdössä sulkemaan minun pankkitiliä, niin alkoi sataa ihan kaatamalla. Hetken odoteltua, sade onneksi lakkasi ja lähdin kävellen pankkiin ja sain tilin suljettua.
Hostellille takaisin ja sen jälkeen viettämään viimeistä päivää rannalle. Oli ihanan lämmin ja kävin kerran uimassakin, vaikka vesi oli aika kylmää.
IMG_4462 IMG_4457

Rannalta tultiin hostellille, pakkasin minun matkalaukut melkein kokonaan ja kävin suihkussa ja laittauduin valmiiksi iltaa varten. Olen yllättynyt kuinka kevyt mun matkalaukku on, vain 21,5 kiloa, en tiedä, mihin mun kaikki painavat tavarat ovat kadonneet. Uggit jalassa joudun edelleen matkustamaan, mutta eiköhän siitä selvitä.
Illalla päätettiin mennä ulos syömään, oli vähän kalliimpi reissu kuin mihin olimme varautuneet, Nathalien kaikki käteiset menivät, joten lähdimme vielä vaihtamaan vähän rahaa euroista dollareihin. Nyt istumme hostellin alakerrassa, siirrettiin kaikki kuvat Nathalien kamerasta minulle ja minun harvat kuvat Nathalielle.
DSC_0783 DSC_0787 DSC_0805 DSC_0819

Olen erittäin onnellinen, että meillä on vain yksi yö jäljellä meidän hostelli elämisestä, ollut kovin mielenkiintoista. Meillä on mm. suomalainen strippari asunut meidän huoneessa viimeiset kuusi yötä ja valittava mummo, joka halusi mennä nukkumaan seitsemältä joka ilta. Mummo lähti onneksi tänään.
Huomenna alkaa minun matka kohti Suomea ja voin kertoa, että fiilikset ovat pikkaisen oudot! En minä ole vielä voinut olla vuotta täällä, vastahan minä lähin. Toisaalta odotan tosi paljon kotiin tuloa, mutta toisaalta en vielä edes ymmärrä, että olen oikeasti tulossa kotiin huomenna.
Suomeen palattua lopetan melko varmasti blogin kirjoittamisen, saatan minä jonkun yhden postauksen vielä Suomen kamaralta kirjoitella.  
DSC_0755

- Hanna

lauantai 24. tammikuuta 2015

New York

IMG_4273 – Kopio 
 IMG_4275 – Kopio



Perjantai aamulla Anna oli jo lähtenyt lentokentälle ennen kuin heräsin. Meillä soi herätys puoli 9 ja oli aika luksusta!! Siinä laittauduttiin ja ennen kymppiä lähdimme taas matkaamaan metrolla meidän seuraavaa yöpymis-paikkaa kohti. Oli aika tuskaista, koska metroasemoillahan täällä ei välttämättä ole hissiä, niin me vedettiin tyylillä, kaksi meni alas, yksi jäi ylös, toinen jäi alas odottamaan ja yksi juoksi edestakaisin portaita..

Toisessa päässä meillä oli 10 minuutin kävelymatka googlemapsin mukaan, ainakin tuplat siihen meni näiden matkalaukkujen kanssa. Nathalie tais saada jopa rakot käsiinsä. Mutta me selvittiin ja päästiin asunnolle, yövyttiin siis Nathalien hostisän ystävän luona, upper east sidella kattohuoneistossa! Aika on hulppeet maisemat täällä.


Tehtiin pastaa ja syötiin lounasta täällä, vietettiin viimeisiä hetkiä Amandan kanssa. Kahen aikaan lähdimme kävelemään takasin kohti metroasemaa, ilman matkalaukkuja! Sanoin heipat Amandalle ja olihan se vaikeeta.. Mutta me nähdään viimeistään kesällä, kun mä meen ruotsiin sitä moikkaamaan!

Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Central parkkia ja sielä pyörittiin ympyrää ja käytiin vaikka missä. Oli aurinkoinen ilma, joten ei valittamista.

IMG_4277 – Kopio
DSC_0633
DSC_0644
IMG_4288
 
Central parkin jälkeen käytiin vaa Chipotlessa syömässä dinner ja sitten tultiin tähän asunnolle. Nää tän perheen vanhemmat on tosi mukavia, oltais saatu dinner ja kaikki tässä, että meidän ei todella olis tarvinut maksaa mistään. Siis todella hyvä tuuri vain kävi!

Myöhäseksihän se meni, vaikka oltiin ajoissa käymässä nukkumaan.

Lauantaina aamulla lähettiin yhdeksältä liikkeelle. Yöllä oli tullut lunta.... Todella kiva, joten kaikki oli loskaa aamulla, eikä pitkälle selvitty kuivilla kengillä. Ensimmäisenä mentiin postitoimistoon, koska minä päätin postittaa yhden paketin suomeen, jotta mun ei tarvitse stressata mun matkalaukun painosta niin paljon (ja voin ehkä vielä jopa ostaa jotain)!

Sen jälkeen lähettiin etelään Battery parkkiin, mistä lähti laiva kohti Liberty islandia eli saarta missä vapaudenpatsas on. Oli se kyllä upean näköinen läheltä, oon nähnyt sen muutamaan kertaan kauempaa, mutta silloin olen vain ajatellut, että se on pienempi kuin kuvittelin, mutta nyt läheltä katsottuna se oli kyllä näyttävä. Saarella kierrettiin museossa, sekä kiivettiin monumentin ensimmäiselle tasanteelle, yritettiin saada liput ylös asti, mutta ne olivat loppuunmyyty koko helmikuulle. Eli jos haluaa päästä vapaudenpatsaan ylimpään kohtaaan, kannattaa se varata ajoissa, se ei ole kallis, mutta kaikki haluavat sinne!

IMG_4299
IMG_4304
IMG_4309
IMG_4310
IMG_4311
IMG_4342
IMG_4329


Tämän jälkeen otettiin laiva Ellis islandille. Tällä saarella sijaitsi maahanmuuttajien vastaanottokeskus, jonka läpi miljoonat siirtolaiset saapuivat usaan vuosien 1892–1954 välillä. Mä ajattelin aluksi, että ei kiinnosta, en haluu mennä sinne, mut mentiin, koska Nathali halusi. Mutta se oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Onhan noista jutuista kerrottu koulussa joskus yläasteella, mutta silloin se ei kiinnostanut, oon onnellinen, että menin tonne!

DSC_0712
DSC_0710
DSC_0705
DSC_0704
DSC_0699


Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään Starbucksin kautta 9/11 memorialle, sinne halusin todella mennä, koska viimeksi kuin oltiin äidin kanssa New Yorkissa, se ei ollut vielä sillä. Se oli pysäyttävä ja minä olisin voinut viettää sielä enemmänkin aikaa, mutta meidän aikataulu oli aika tiukka, joten ei hirveästi sitä kerennyt näkemään.

DSC_0717
DSC_0716


Tämän jälkeen käveltiin Brooklyn bridgelle, missä otettiin perus turistikuvat ja lähettiin. Ilma ei ollut mikään paras, joten ei kävelty sillan yli. Puhuttiin Nathalien kanssa säästä ja hän on ollut New Yorkissa 1,5 vuotta sitten heinäkuussa ja silloin oli erittäin kuuma ja nyt ollaaan, niin on aika kylmä ja et voi ikinä tietää, millainen ilma on. Me oltiin äitin kanssa lokakuussa (Suomen syysloman aikaan) ja sää oli täydellinen, ei tietenkää aurinkoinen joka päivä, mutta ei ollut liian kuuma, mutta ei myöskään kylmä.


Sen jälkeen otettiin metro High linelle, mutta siellä ei ollut nyt mitään nähtävää, koska on talvi ja kaikki kukat ja kaikki oli vaan lumen peitossa.

Seuraavaksi käveltiin Time Squarelle, käytiin mäkkärissä syömässä ja jotain kuvia otettii siellä, sen jälkeen otettiin jälleen metro tänne asunnolle.

DSC_0741


Täällä pakattiin ja tilattiin lentokenttä-kuljetus. Myöhemmin vielä istuskeltiin näitten vanhempien kanssa, ne oli todella mukavia!! Ja tää äiti miettii menevänsä takaisin töihin ja he halaisivat ehkä ottaa au pairin, niin voi sitä onnekasta au pairia, joka ehkä joskus saa tän perheen, koska noi vanhemmat on tosi mukavia ja ne asuu upper east sidella Manhattanilla. Itseäni en kyllä voisi nähdä tänne, Seattle on vienyt mun sydämen ja mulla oli upea vuosi siellä ja tutustuin upeisiin ihmisiin, kenen kanssa varmasti tulee pidettyä yhteyttä loppuelämän!

Nyt käyn nukkumaan ja huomenna suuntaamme seuraavaan JA VIIMEISEEN kohteeseen ennen kotiinpaluuta.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Huomenna (suomen aikaa) voidaan jo sanoa, että nähdään ensi viikolla suomi! Kuulostaa hullulta ja sen päivän ei pitänyt ikinä tulla, mutta nyt oon kyllä innoissani tulossa kotiin. Mulle tää matkustuskuukausi oli täydellinen siirtovaihe, koska en olisi halunnut lähteä Seattlesta, mutta nyt kun olen matkustanut lähes kaksi viikkoa tiedän, ettei Seattleen ole paluuta (ainakaan ihan heti) niin olen alkanut odottaa innolla Suomeen paluuta ja vihdoin alkan ymmärtää, että olen oikeasti tulossa kotiin ihan kohta!

- Hanna